tiistai 31. joulukuuta 2013

paska vuosi sai arvoisensa päätöksen...

Hoito keskeytynyt, 8 kypsää munasolua/kystaa munasarjoissa. Kontrolli kahden viikon päästä,  ei tule meille lasta ensi vuonnakaan...eli eipä tarvii mitään toivoa tulevaisuudelta, samaa paskaa tiedossa vuodesta toiseen. Revi tästä positiivisuutta perkele.

Vitun hyvää uutta vuotta!

Vuosi 2013

Tämä vuosi...varmaan elämäni rankin vuosi. Luulin että tähän mennessä olisimme raskaana, tajuamattani pistin kaiken toivoni siihen epäonnistuneeseen ivf-hoitoon...romahdin, itkin ja raivosin enemmän kuin koskaan aiemmin. Minuun sattui.
Tämän vuoden aikana olen menettänyt toivoni, saanut sen takaisin ja taas menettänyt...uskoni on kadonnut ja rahaa palanut.
Tänä vuonna olen sumutellut nenääni hormooneita, syönyt pillereitä parantaakseni ovulaatiota ja piikitellyt itseäni tuottaakseni munasoluja...eikä mikään tuottanut tulosta, mikään ei auttanut meitä.

Haluaisin uskoa että tämä kaikki tuska joskus johtaa onneen, mutta miten voisin? Haluaisin uskoa että ensi vuosi on meidän onnemme vuosi...mutten voi. Minä en vaan enää usko, en usko että kaikella tällä tuskalla on tarkoitus. En tiedä miksi näin meitä koetellaan, en ymmärrä...

Minä odotan että tämä kauhea surkeuden vuosi loppuisi...en tee ensi vuodelle mitään lupauksia, on jo aika että joku antaa minulle lupauksen tulevasta. Minä olen joka vuoden lopussa ollut varma, että ensi vuonna meitä on kolme...enpä usko niin tapahtuvan vieläkään.

Tämän vuoden lopetan piikittämällä uutta hormoonia itseeni...seuraavan kuukauden elän piinassa ja pelossa. Miten voin uskoa että ensi vuosi olisi yhtään parempi, kun vuoden alku on pelkkää piinaa ja kipua...? Pian pitäisi ultrattavaksi ja piikitysohjeita hakemaan lähteä..

Sitten vähän muuta, kuin itsesääliä ja surkuttelua. Olen tässä vähän pohtinut sellaista, että pitäisikö jonkinlainen "projekti" pistää pystyyn. En ajatellut että mitään raskaaksi kesään mennessä tms, vaan enempi joku kokeilun kevät 2014, itse olen ajatellut uuden harrastuksen löytää ja muutenkin kokeilla elellä vähän enemmän tämän lapsettomuuden ulkopuolella ja mietin että pitäisikö porukalla joku projekti kehitellä....

Edit.Tänään jostain syystä on ollut tosi vaikea päivä lapsettomuuden suhteen...ehkä syynä niin uskomattoman monien onnelliset fb ja blogi kirjoitukset tästä vuodesta. Teille tämä on ollut mahtava ja ihana vuosi, mutta minulle tämä vuosi on ollut henkilökohtainen helvetti, jolle ei loppua näy...eikä ensi vuosi sen paremmalta näytä...pelkkää pelkoa ja piinaa tiedossa. Viime viikon toiveikkuus on  muuttunut lamauttavaksi peloksi, jota en saa karkoitettua...minä pelkään uutta epäonnistumista ja pelkään etten sitä kestä...paskat tämä minua vahvistaa, heikentää vaan tähän nykyiseen tilaan, jossa nykyään pelkään tämänpäiväistä nollaultraa, koska olen varma että hoito perutaan syystä tai toisesta...

lauantai 28. joulukuuta 2013

pelko...jännitys...ja toivo

Tiistaina aloitan piikitykset...parin viikon päästä on punktio ja siirto. Olenko kuukauden päästä raskaana? Pelkään etten..mutta toivon kovasti että olisin, jännitän tulosta jo nyt.

Meidän vuotemme loppuu lapsettomina, hormooneja piikittäen. Jokseenkin sopiva päätös tälle vuodelle.

Minulla on jokseenkin sekavat tunteet tulevaa hoitoa kohtaan...pelkään kuollakseni ettei tällä kertaa yksikään hedelmöity, jännitän siirretäänkö tällä kertaa kaksi alkiota (jos siis niitä hedelmöittyy...) ja toivon parasta. Ja mitä ihmettä mä oikeesti teen jos me onnistutaan, jos vihdoin on meidän aika onnistua?

torstai 26. joulukuuta 2013

Lupaus

Uudenvuoden lupaus...ensi vuonna minä uskon onnistumiseen, uskon niin paljon että aloitan neulomaan villa-asuja pikkuiselle...sillä jos (KUN) hoito onnistuu meidän pikkuinen tulee tänne talvella ja tarvitsee pieniä villavaatteita pysyäkseen lämpimänä. Langat ja mallit on valmiina, huomenna haen oikean kokoiset puikot ja katson josko taitoni riittävät :)
(Lisäks jos vihdoin sais noi ylimääräset kilot pois, aloittais uuden harrastuksen...ja hoitotauolla hommais sen tatskan...ai joo ja osa-aikatöitä haluttais tehdä että saan maksettua sen tatskan)

Joulu meni rauhallisesti, syöty on itsemme pinkeiksi ja lahjoja availtu. Nyt vähitellen suunnataan katsetta vuoden vaihteeseen ja ensi viikolla alkaviin piikityksiin...Sumutuksien myötä on tulleet päänsärky ja pahoinvointi, muuten en ihmeempiä oireita ole huomannut (muru kyllä on valitellut vaihtelevaa mielialaani...)jospa tämän enempää ei tulisikaan.

Näillä eteenpäin...jospa tämä surkeuden ja stressin vuosi saataisiin kunnialla loppuun ja uusi parempi vuosi käyntiin. Ensi vuonna asiat muuttuvat joka tapauksessa,joko hoidot onnistuu tai aloitamme adoptioprosessin....kävi miten kävi 2014 on meille se ratkaisujen vuosi.

(edit.pikkukiukuttelu loppuun...taas pari turhista päättää hankkia lapsen, mistä vetoa että tammikuussa on jo lehtijuttuja miten vaikeaa oli tulla raskaaksi mutta nyt ollaan onnellisesti pullat uunissa...prkl, ärsyttää jo valmiiks ku alkaa noita turhien tissimissien raskausuutisia tulla kuitenkin het alkuvuodesta....ARGH)

perjantai 20. joulukuuta 2013

joulu

Joulusiivous tehty, laatikot uunissa ja hirveät kasat ruokaa jääkaapissa. Täällä aletaan hiljentymään joulunviettoon ja yritetään jättää tämä vuosi ja sen vaikeudet taakse.  



Mä toivon vain, vain joulun taikaa
et sydän ois 
ees hetken aikaa huoleton
Ja joulu tois tuon hetken toivon
Jos myötä tuon yötuulen laulan
Joulu tois taas mielenrauhan rahtusen
maailmaan sekavaan


Hyvää joulun odotusta!

torstai 19. joulukuuta 2013

huomioita

Juttelin tänään mieheni kanssa ensi vuoden suunnitelmista...ja huomasin että olen suunnitellut aika hyvin ensi vuoden, mutta entä jos hoito onnistuu ja tulen raskaaksi? Vasta tuo lause sai minut tajuamaan, etten oikeastaan usko onnistumiseen ollenkaan...valitettavasti. Minulla on kevään ja ensi syksyn harjoittelupaikat varattuna, minä olen hakenut kesälle töitä ja ilmottautunut sijaiseksi kunnalle...toiveissa töitä loppukeväästä alkaen mahdollisuuksien mukaan kouluviikkojen ulkopuolella. Minä en ole miettinyt miten harjoittelukuviot menee, jos tulen raskaaksi...en ole miettinyt ollenkaan...se ei ole minun tulevaisuuteni, ei enää minun päässäni.

En tiedä missä välissä näin on käynyt, lasta toivon edelleen ja haaveilen omasta pienestä...haaveilen meistä perheenä minä, mies, lapsi ja koirat. Mutta uskoni tuohon haaveeseen taitaa olla kuollut ja kuopattu, kehittelen uutta suunnitelmaa jossa olen näköjään joku uraohjus (voiko sairaanhoitaja olla uraohjus?).
Pohdin tulevia harjoitteluita, opinnäytetyötä...kesä- ja osa-aikatöitä. Pohdin asunnonvaihtoa rivitalo kaksioon saunalla...tai ehkä todella pieneen omakotitaloon (oma sauna ja piha olisi ihanaa). Suunnittelen meille matkaa ulkomaille keväälle ja lopputalveen...enkä ensi joulun vietämme jossain trooppisessa kohteessa kaukana tästä kylmästä ja harmaasta. Ei näissä suunnitelmissa meitä ole kolme, meitä on kaksi...minä ja mieheni.

Synarelasta on tullut päänsärkyä jo nyt, viimeksi ei tullut kuin viimeisinä päivinä ennen piikitysten alkua...hormoonihirviö olen, itken ja raivoan...välillä  yhtäaikaa. Välillä olen tyyni enkä välitä mistään...välillä raivoan elämän epäoikeudenmukaisuutta. Pelkään jo nyt miten kauheaksi tästä muutun kun piikitykset alkaa...

maanantai 16. joulukuuta 2013

stressi

Viime viikot on ollut täyttä helvettiä...
kauhea stressi tenteistä (ei vielä kaikki tentit ohi), stressi tulevasta hoidosta (pelottaa helvetisti), stressi joulusra..uudesta vuodesta...rahasta...kesätöistä...ensi syksystä (tuet loppuuu...millä hitolla me sitten eletään? Tai maksetaan hoidot?) Unen vähyys stressaa...pahoinvointi stressaa (mistä lie sekin tullut?)
Itken vähän väliä ja raivoan ehkä sitäkin enemmän...

Odotan vaan että tää kauhea vuosi loppuisi ja ensi vuosi olisi vihdoin parempi vuosi...

lauantai 14. joulukuuta 2013

2.kierros

Suihk suihk...siitä se taas lähtee.
Yritän olla toiveikas tämän hoidon suhteen, mutta samalla pelkään...pelkään niin kauheasti, että historia toistaa itseään. Ensimmäisen hoitoon lähdin innoissani, täysin varmana onnistumisesta...ja kaikki tietää miten siinä kävi. Nyt pelkään, toivon ja pelkään...

maanantai 9. joulukuuta 2013

kaikelle on syynsä...

Everything happens for reason...ja ultrakuva. Vahinkoraskaus, tunnettu vain neljättä kuukautta joista 12viikkoa raskaana...just.

Mikähän helvetti on syynä meidän lapsettomuudelle, jos kaikelle on syynsä. Mitä ollaan elämässä tehty väärin, että näin pitää kärsiä?

Olen kiukkuinen ja itkuinen, kauhea stressi koulusta ja pelkään jo valmiiksi tulevaa hoitoa...että näin täällä.

tiistai 3. joulukuuta 2013

haikeus

Olo on viime päivinä ollut kovin haikea (ton kiukkuilun lisäks) parin kaverin lasten ristiäiset oli ja tulossa on parit lisää...muutama plussauutinen tullut... me vaan junnataan samassa tilanteessa kuin monta joulun alusta ollaan jo junnattu.
En tunne oikeastaan surua vaan eräänlaista haikeutta,kuin katselisin ulkopuolisena ikkunan takaa onnellista joulunviettoa...mutta sitähän minä nykyään olen,ulkopuolinen. En tiedä positiivisista testeistä,en ristiäisstressistä...
Olo on jokseenkin irtonainen,etten kuulu mihinkään. Muut saavat positiivisia tuloksia,ovat raskaana ja tulevat äidiksi...minä vaan odotan.
 Odotan hoidon alkamista, odotan hedelmöittyykö yksikään, saammeko pakastimeen jotain, sen jälkeen elän piinassa pari viikkoa...ja taas odotan. Samaan aikaan toisaalla jännitetään käynnistykö synnytys tänään vai huomenna...
minä odotan, opiskelen ja neulon raivopäisenä ettei tarvitsisi pysähtyä tajuamaan,että...
Täällä minä odotan edelleen,mutta mitään ei tapahdu...niin monia on tullut ja mennyt...minä vain odotan edelleen. (Olen lisäksi ruvennut katkeroitumaan tästä hiton pitkään yrittäneen statuksesta..varsinkin kun tuntuu vaan välillä että muut pitkään yrittäneet ovat jo raskaana. Ärsyttää koko yrittäneet sana...pitkään kitunut olisi osuvampi) ja taas alkaa kiukku nostaa päätään. Voi ihme että ihminen voi olla katkeroitunut ja kiukkuinen...en vaan taida osata muuta enää.

hups

Kiukuttelu hoitajalle taisi tepsiä, postissa tuli hoitoaikataulu...aloitan sumuttelut ensi viikon lopulla ja piikit 31.12...

maanantai 2. joulukuuta 2013

paskat mistään...

No jebujee näyttää kuitenkin hoito siirtyvän jonnekin helvetin perseeseen...soittivat polilta eikä viimesin suunnitelma taida onnistuakaan, enkä koulua halua sotkea uudestaan, joten unohdetaan sit koko hoito ja katotaan joskus keväällä....PERKELE!!!
Kyllä vittu voi olla vaikeeta saada lapsi? Ois se helppo ku seksiä harrastamalla se onnistuis...tai unohtamalla se pilleri. Mut ei, pistetään eurotolkulla rahaa lääkjeisiin  mennään muiden ehdoilla eikä missään nimessä kuvitella että vous muurakin tavotteita elämässä yrittääkään siinä sivussa tehdä. Eiköhän tää ala riittää mulle...ai mutta pitäis vielä toivoa ja uskoa tohon,  ei kiitos.

lauantai 30. marraskuuta 2013

homma etenee

Reseptit löyty jo kanta-palvelusta,  joten maanantaina taidan apteekkiin suunnata ja ostaa tonnin lääkkeet parilla eurolla :D
yllätyksenä tähän hoitoon tuli gonal-f:n vaihto puregoniin...en oikein odottanut että julkisella puolella hirveesti noita lääkityksiä muuteltas tms, vaan pusketaan samoilla kaavoilla hoidosta toiseen. Mutta mikäs siinä, jospa toi pieni muutos tuo sen positiivisen tuloksen meille. Täällä ollaan taas innoissaan menossa kohti uutta hoitoa, jospa nyt...jospa vihdoin.

perjantai 29. marraskuuta 2013

joulufiilistelyä

Kuten joka vuosi, minä aloitin jouluintoilun jo pari viikkoa sitten. Joulupossu on jo varattu, valot laitettu ikkunoihin ja sisustusta talvisemmaksi vaihdettu. Lisäksi tänä vuonna intouduin neulomaan joululahjaksi sukkia sukulaisille...eri sukkaohjeita etsiessä olenkin useampaan kertaan törmännyt pieniin vauvojen töppösohjeisiin ja taidanpa uskaltautua sen verran toiveikkaaksi että osta rullan pehmyttä lankaa ja teen pienet töppöset odottamaan tulevaa ♡
Jospa sitä osaisi olla positiivinen tämän hoitokierroksen...jospa meitä olisikin yksi enemmän ensi jouluna...jospa...

maanantai 25. marraskuuta 2013

jee

Kuukautiset alkoivat,  soitin polille miten vaikuttaa hoitoihin...hoitoon lähdetään tästä kierrosta \o/ eli seuraava hoito ei osu mun harjoittelun kanssa päällekkäin ja toivottavasti tammikuussa saadaan pysyvä kyytiläinen mukaan. (Ja mikä parasta saadaan lääkkeet halvalla ostaa tämän vuoden puolella)
Jospa tämä tietäisi nyt hyvää koko hoidolle. Ehkä meitä onkin kolme vuoden päästä...

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

joulu

Monta vuotta olen joulun alla pohtinut josko ensi jouluna meitä olisi kolme...en enää. En usko että ensi jouluna meitä on tämän enempää...ehkä ensi jouluna olemme adoptiomatkamme aloittaneet. En ole epätoivoinen,mutta en enää jaksa elämääni odottaa ihmettä. Olen luovuttanut toivoni ja uskoni biologisen lapsen suhteen...
Ehkä ensi jouluna olen saanut hyvän sijaisuuden,ehkä olemme vihdoin saamassa unelmiemme saunallisen rivitalo asunnon (tai pienen omakotitalon) ehkä vuoden päästä vietämme joulua lapissa revontulia katsellen... kuka tietää?
En usko että ensi vuosi on yhtään hedelmällisempi kuin tämäkään...en enää jaksa odottaa/luottaa ja uskoa tulevaan. Minä luovutan

torstai 21. marraskuuta 2013

6 . viikkoa

Onko kellään muulla kierto näin pahasti nyrjähtänyt ivf:n jälkeen?

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

minä ja muut

Jännää...olen huomannut, että lapsettomissa tuntuisi olevan ns.kahdenlaista suuntausta (jos noin voi sanoa?)
Toiset osaa olla positiivisia ja luottaa hoitoihin, uskoo tulevaan vaikka pelkoa ja surua on...sitten olen minä (ja muut) pessimistit, emme oikeastaan (syystä tai toisesta) enää usko/luota biologisen lapsen mahdollisuuteen, hoitojenkin aikana enemmän epäilemme epäonnistumista kuin onnistumista, kuitenkin pientä toivoa elättelemme.
Välillä mietin pitäisikö ajatella positiivisemmin, luottaa hoitoihin tai jopa siihen luomuihmeeseen?  Auttaisiko se onnistumaan vai romahtaisinko negasta vielä pahemmin? Mitä mieltä frouvat olette?

maanantai 18. marraskuuta 2013

stressi

Seitsemän tenttiä ennen joulua edessä(eli seuraavat neljä viikkoa saan lukea kaikkea mielenkiintoista kuten mitä on respiratorinen asidoosi yms)...viimeiset kuukautiset oli lähes 6 viikkoa sitten...testi oli negatiivinen (reilu viikko sitten testasin) eli olen onnistunut stressaamaan kiertoni sekaisin, nyt sitten stressataan vielä kuukausi ennekuin tentit ohi ja loma alkaa.
Ehkä jouluksi sitten se vuotokin alkaa... no ehkä kuitenkin soittelen polille ensi viikolla, jos mitään ei tapahdu. Koska pakko myöntää, pikkuisen olen huolissani siitä mitä sisuskaluissani nyt on vialla. En nimittäin ole koko elämäni aikana näin pitkää kiertoa kokenut...

lauantai 16. marraskuuta 2013

projekti

Mun opinnäytetyöni aiheeksi lopulta valikoitui endometrioosi ja ruokavalio. Endometrioosiyhdistyksen kanssa yhteistyötä teen ja toivottavasti lopputulos on sellainen josta muut endopotilaat hyötyvät. Aihe itselle tärkeä, mutta varmasti haastavakin, koska tietoa ei suomenkielisenä pahemmin löydy. Mutta mikä olisikaan parempi viemään ajatukset pois tästä itseni surkuttelusta ja jatkeruudesta?
Hirveän innoissani olen ja odotan kovasti ensi vuotta, että pääsen tosi toimiin. Nyt on ensi vuosi täynnä opiskelua, eipä ainakaan tule aika tylsäksi...

perjantai 15. marraskuuta 2013

suunnitelmia. ..tai jotain

En taida nyt jaksaa katkeruuttani ja paskaani suoltaa enää ulos.  Menossa kp39 (?) ja kuukautiset edelleen kateissa...
Seuraavaksi vuodeksi on suunnitelmia,ensi syksyn harjoittelupaikka on varattu ja keväällä taidan miehen ulkomaille viedä jos rahatilanne sallii.
En jaksa enää elää odottaen ihmettä, jota ei tule joten keskityn elämään tätä elämää enkä enää mitään pistä jäihin sillä ajatuksella "entä jos olenkin sitten raskaana" koska en kuitenkaan tule olemaan. Jos vaikka helmikuun hoidon jälkeen aloittaisi todella tutkimaan adoptiota ja unohtaisi lopullisesti tämän hoitorumban...ja ottaisi askeleen kohti omaa lasta.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

katkeran akan tilitys

Kierto kestänyt 5viikkoa, eikä merkkiäkään kierron vaihtumisesta ole...liekkö joulukuulla pääsen kuukautisia ilmoittamaan jos kierrot venyy näin pitkiksi...jos tässä ennen joulua edes uuteen kiertoon edes päästään. Tämä taas tarkoittaa hoitojen siirtymistä(ja taas menee harjoittelu paskaks sen takia)...vittu tätä paskaa kroppaa.
En edes usko että tulevakaan hoito meille lasta tuo ja puheissakin puhutaan enemmän ja enemmän adoptiosta.

Suoraan sanottuna olis helpompaa, jos en lasta haluaisi. Tämä suo, missä nykyään rämmin ei näytä loppuvan koskaan. Päivä päivältä usko onnistumiseen pienenee ja katkeroituneena katselen toisten onnistumisia (sori tytöt, mutta päässä pyörii vaan "jep tietysti niillä onnistui hoito...mitenkä muutenkaan...") olen helvetin kateellinen niille pitkään yrittäneille, jotka onnistuivat. Olen helvetin kateellinen niille, jotka saivat pakastimeen alkioita. Olen siis kateellinen teille, jolla on toivoa ja uskoa tulevaisuuteen (omaan lapseen) mulla ei sitä ole. (Eikä tule)

Ehkä pitäis luopua biologisesta lapsesta haaveena ja lähteä adoptio prosessiin, vaikka kyllähän sekin johonkin kaatuu kuitenkin.

Jep tämä akka jää kiukuttekemaan tänne asemalle yksinään, jospa jonkun junan kyytiin joskus pääsisin...

maanantai 11. marraskuuta 2013

Antiraskaus

Olen sen verran epäraskaana että kärsin iltapahoinvoinnista nykyään. Kierto on on edelleen vinksallaan,  eli ei vieläkään uusi kierto ole alkanut...mitenkähän pitkäksi tämä venyy vielä, kipuja ei onneksi enää niin pahasti kuin aiemmin.
Mitähän tästä vielä tulee...

lauantai 9. marraskuuta 2013

kipua

Fyysistä ja psyykkistä...maha ja kylki kipuilee,mikä tietää kuukautisten tuloa mikä taas hajottaa minua. Tätä mahan kipuilua on nyt jatkunut tämän viikon eikä tietoa milloin kunnolla hanat aukeaa. Mitä pidemmälle kierto venyy,sitä pidemmälle hoito siirtyy. Voi kun olisi pakastimeen jotain saatu,vaan ei...

Miksi meidän tämmöisestä pitää kärsiä? Eikö meidän aikamme ikinä tule? Usko onnistumiseen on poissa... ja se pienikin toivo hiipuu.
Ehkä on aika luopua tästä unelmasta ja etsiä uusi,ehkä meitä ei vaan ole tarkoitettu vanhemmiksi...ehkä meidän kuuluu vaan katsella muiden onnea sivusta koskaan sellaista onnea tuntematta.

Joten näihin kuviin ja tunnelmiin









perjantai 8. marraskuuta 2013

tylsyys

Päässä ei liiku mitään...ei mitään kerrottavaa, kun mitään ei tapahdu.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

entä jos...

Entä jos luomusti raskautuisimme?
Entä jos ivf olisikin onnistunut?
Entä jos emme koskaan saa lapsia?

Vaikka sinänsä uskon, että meistä joskus tulee vanhemmat,  niin useimmiten muetin entä jos ei koskaan? Pelkään suunnattomasti seuraavaa hoitoa, jos se menee yhtä huonosti kuin tämä...jaksaako sitten enää kolmatta kertaa yrittää. Milloin tämä piina loppuu?  Ja milloinkahan mun kuukautiset alkaa, ärsyttää kun tiedän niiden tulevan mutten tiedä milloin. Tyhmä seonnut kierto,  varmaan venyy hoitokin jonnekin kaukaisuuteen sen takia.

Jep huono päivä tulossa...

tiistai 5. marraskuuta 2013

keskustelu

Kävin keskustelemassa, kannatti, ajatukset selkeämmät ja jatkoa ajatellen ole parempi. Käyn jatkona vielä parin viikon välein juttelemassa ja katsotaan jatko sitten 2. IVF:n jälkeen. Puhuttiin myös adoptiosta mahdollisuutena ja sain jopa kehuja miten tervejärkisesti asiaan suhtaudun...siis minä joka vielä hetki sitten kirosi maailman epäoikeudenmukaisuutta ja vihasi kaikkea ?

Nyt annan kuitenkin aikaa kropalle toipua ja valmistautua tulevaan. Ja nautin (yritän ainakin) kutistumisesta :D

maanantai 4. marraskuuta 2013

4.viikkoa

4.viikkoa sitten romahdin,
4.viikkoa sitten raivosin...
4.viikkoa sitten ensimmäinen IVF antoi meille negatiivisen tuloksen...
4.viikkoa sitten tuntui että uppoaa uppoamistani, enkä tule koskaan nousemaan.
Viimeisen
4.viikon aikana olen nähnyt ihmisten kuolevan...
Olen lohduttanut surevia omaisia...
Olen nähnyt miten raastavaa on omaisten tuska kuoleman tullessa...
Olen hyväksynyt elämäni (toistaiseksi) lapsettomana...
Olen ruvennyt toivomaan uudestaan

Huomenna menen keskustelemaan psykologin kanssa...

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

suunnitelmia

Minähän opiskelen sairaanhoitajaksi ja opinnoissani alkaa olla jo aika ruveta aloittelemaan opinnäytetyötä....olen jo hetken asiaa pyöritellyt päässä ja erilaisia ideoita pohtinut.  
Eilen juttelin yhden ystäväni kanssa asiasta ja hän sanoi että aihe kannattaa valita läheltä itseään, helpompi tehdä ja kiinnostus riittää paremmin kuin väkisin keksittyyn aiheeseen....no siitä se ajatus lähti, mun opinnäytetyöni tulee jotenkin keskittymään endometrioosiin ja lapsettomuuteen (tai endoon ja ravitsemukseen) ideat on ehdotettu tutor opettajalle ja endometrioosi yhdistykselle...nyt jännäillään kumpi aihe saa tulta allensa, kumpikin aihe itselle läheinen ja kiinnostava.


Muuten ei ihmeitä kuulu, kierrosta en tiedä eikä kiinnosta tietääkään missä mennään.  Helmikuu tulee vähitellen ja sitten jännäillään, nyt eletään tätä elämää ja koetetaan hillitä kivut lääkkeillä. Meillä rakastetaan ja halaillaan, puhutaan yhteisestä tulevaisuudesta ja lapsista. Meillä puhutaan adoptiosta ja lasten nimistä...meillä uskotaan, että joku päivä me olemme äiti ja isä...meille matka siihen vaan on pidempi kuin useimmilla. Meillä ollaan onnellisia kaikesta huolimatta. 

perjantai 1. marraskuuta 2013

pandoras box

Minua pelottaa,pelottaa orastava toiveikkuuteni. Se on palannut hiipien,varovasti vilauttaen uniini toivottua tulevaisuutta... 
Kuten pandoran lipas...olen päästänyt kaiken paskan pihalle, pohjalta viimeisenä nousee pienenä,mutta vahvana toivo. 

torstai 31. lokakuuta 2013

uni

Näin viime yönä unta, jossa olin äiti...meillä oli aiemman uneni pikkupoika ja alle vuoden ikäinen tyttö, oli selvästi viikonloppu aamu ja makoilimme sängyssä koko perheenä... koko uni oli seesteinen ja onnea tihkuva.
Unessa pohdin miehelleni miksi suren lapsettomuutta,  kun minulla on jo kaksi ihanaa lasta? Pikkupoikani tuli halaamaan minua ja kuiskasi korvaani "älä sure äiti, me olemme jo matkalla teidän luoksenne...anteeksi, ettemme tulleet nopeammin"
Herättyäni olin taas toiveikas, ehkä meidän tulee vaan odottaa vielä jonkun aikaa...

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

kutsu

Keskusteluaika tuli postissa ja kasa esitietolomakkeita täytettäväksi...ensi viikolle on aika. Nyt vähän jännittää, mutta onneksi aika tuli näin pian ja pääsee ammattilaiselle juttelemaan.
Tämä on ollut muutenkin hyvä viikko, harjoittelussa on ollut tosi huippua olen päässyt näkemään muutaman kirurgisen operaation ja erilaisia tähystystutkimuksia ja lisäksi on hiukan alkanut selkeytyä ajatus siitä mitä  tulevaisuudessa haluan tehdä.
Elämä voittaa ja valmistautuminen talven koitoksiin voi alkaa...kunhan vaan saisi lääkkeet tämän vuoden puolella ostaa. Jospa se toinen hoito menisi paremmin...

maanantai 28. lokakuuta 2013

Ajatelmia

Tuolla alempana oli tullut kohtuullisen kiivastakin keskustelua siitä missä menee lapsettomuuden raja? mihin asti ollaan valmiita menemään saadaksemme oman lapsen? kellä on oikeus omaan lapseen? jne. Itse en alkuun hirveästi osallistunut, en osannut enkä pystynyt mitään järkevää sanomaan...mitä ihmettä sanoa kun oikeasti en alkuun tajunnut mitä kysyjä haki kysymyksellään...lopuksi keskustelun edettyä alkoi kiehua päässä ja pahasti.

Lapsettomuudesta kärsitään (virallisten tahojen mukaan) silloin kun lasta on yritetty vuosi, siis oikeasti yritetty ei suunniteltu. Itse en kokenut kärsiväni lapsettomuudesta, vaikka olimme ties kuinka kauan olleet ilman ehkäisyä...siksi tuo hoito taisi ollakin niin shokki epäonnistuttuaan, sillä nyt me kärsimme lapsettomuudesta, enkä tiedä tulemmeko koskaan saamaan omaa lasta. Itse en koskaan ole joutunut miettimään tai odottelemaan sitä haluaako mieheni lasta ja milloin haluaa, meillle oli alusta asti selvää että haluamme lapsia yhdessä ja aika pian jätimme ehkäisyn pois ja annoimme luvan lapselle tulla (emme kuitenkaan olettaneetkaan että se heti tulisi, tai yrittäneet sen ihmeemmin)...enkä oikeastaan edes ollut kauheasti huolissani kun ei vuodessa raskautta kuulunut, koska tiesin että endometrioosi voi hidastaa raskautumista.
Minulle lapsettomuudesta kärsii ihminen, jolla (joilla) on vaikeuksia saada omaa lasta. En halua mitenkään vähätellä sitä kärsimystä, että odottaa "lupaa" aloittaa yrittäminen, koska en tiedä sellaisesta kärsimyksestä. Mutta kuten aluksi sanoin, virallisien tahojen mukaan pari kärsii lapsettomuudesta kun he ovat yrittäneet vuoden.

Mihin asti ole valmis menemään saadakseni oman lapsen? En tiedä, tietääkseni en ole uhraamassa mitään elämästäni tällähetkellä saadakseni lapsen...no rahaa, mutta mielestäni rahaa ei tässä asiassa tulisi laskea? Mieheni on mukana tässä yhtäpaljon kuin minä, perheeni ja parhaimmat kaverini ovat tietoisia hoidoistamme ja ovat mukana matkassa parhaansa mukaan. Opintoni etenevät normaalia tahtia ja koiramme pääsevät päivittäin lenkeilleen...mitä siis uhraan? Ehkä kirjoituksistani saa käsityksen että käperryn kotonani omaan suruuni ja työnnän kaikki pois, mutta näin ei ole...tänne vaan puran sen pahimman (ja harvoina hetkinä sen hyvänkin ja toiveikkaan) elämästäni. En minä tätä blogia kirjoita kirjoittaakseni kahvitteluista kavereideni kanssa tai anestesiologian tenttien vaikeudesta (kuuntelen muuten samalla luentoa pre- ja postoperatiivisista ongelmista...vähän olen hyvä multitaskingissä)...tämän blogin tarkoitus on käsitellä lapsettomuutta ja sen aiheuttamia tunteita. Me kokeilemme hoidot niin pitkälle kuin julkisella saadaan ja sitten tutustumme adoptioon...niin pitkälle olemme valmiita menemään.

Kenellä on oikeus omaan lapseen? Tähän en osaa vastata, mielestäni minulla olisi oikeus...enemmän kuin naapurin alkoholistilla tai viereisen talon narkomaanilla. Kyllä minua välillä mietityttää miksemme me tunnu saavan lasta, vaikka mitä tekisimme ja nämä em.tapaukset ovat raskaana ja jatkavat huoletta vanhoja tapojaan isosta vauvamahasta huolimatta.

Ja lopuksi, aluksi en kokenut anonyymin kommenttia kauhean loukkaavana, ehkä hiukan asiottamana, mutten loukkaantunut. Se miten hän keskustelua jatkoi loukkasi minua. Mielenkiintoisia ja vaikeitakin asioita nuo ovat keskusteltavaksi, mutta jokaisen meistä tulisi osata edes hiukan mennä toisen osaan ja miettiä miten asiat ilmaisee. Valitettavasti itselle jäi anonyymistä sellainen kuva että hän vähättelee minun kärsimystäni, koska en ymmärrä hänen kokemaansa kärsimystä ja koin erittäin loukkaavana sen että hän halusi ns.näpäyttää oman tyttärensä avulla muita keskustelijoita. Koska kuitenkin tämä on lapsettomuusblogi, odottaisin että jokainen lukijakin tajuaisi että hehkuttaminen oman lapsen halauksilla on isku vyön alle. Eikä sen pahalta tuntuminen tarkoita sitä etteikö voisi muiden lapsiperheiden onnea katsoa...tai pystyisi olemaan onnellinen toisten puolesta.

Toivottavasti en ketään pahemmin loukannut, tämän hienommin en tätä nyt saa sanottua...

torstai 24. lokakuuta 2013

rauhan maassa

pahin taitaa olla ohi tai keskusteluavun pyytäminen sai mielen rauhoittumaan...oli kumpi tahansa niin olen tyytyväinen. Viime päivinä olen jopa nauranut aidosti ja tuntenut pientä toivoa, sieltä se pirulainen taas hiipii minua kiusaamaan.
Keskusteluissa on taas adoptio,keskustelut ovat erilaisia kuin ennen...vakavampia...todellisempia...mahdollisempia...ehkä siinä on meidän tulevaisuutemme, ehkä jossain odottaa unieni lapsi. Kuka sitten tietää onko avain meidän vanhemmuuteen koeputkissa vai paperiviidakossa ?




keskiviikko 23. lokakuuta 2013

lanttu sekaisin...

Soittoaika tuli ja lääkäri soitti, kipuja seurataan mahdollisesti ultrataan jos ei rauhoitu, kipulääkereseptit odottaa apteekissa ja lähete psykologille...jep lapsettomuusvaivaisiin erikoistuneelle psykologille keskustelemaan pääsen...nyt vain kutsua odottamaan. Jospa tämä olo tästä selkiytyisi, ainakin joku solmu aukesi samantien kun sain sanotuksi sen lähetepyynnön. Nyt vain odottamaan kutsua...

tiistai 22. lokakuuta 2013

Viisi vuotta yhteistä taipaletta takana, suurin osa niistä lasta toivoen... mun tuki ja turva, mun paras kaveri...
mun muru, joka viime viikkoina on joka ilta jaksanut mut "nukuttaa" eli makoilee sängyssä vieressä/pitää sylissä ja silittelee mua nukahtamiseen saakka, päivisin toimii sohvalla mun pesänä, eli makoilen sylissä. Ihminen, joka pysyy mukana kävi tässä miten tahansa...ei voi kuin olla onnellinen siitä, että tiemme kohtasivat aikoinaan ♡


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

alkuja ja loppuja

Tämä blogi on ollut minulle yhdenlainen henkireikä ja purkautumistantere jo usean vuoden ajan...viimeaikaisia kirjoituksia lukiessani tekee vain mieli pyytää anteeksi, anteeksi etten osaa edes onnitella kunnolla teitä onnistuneita ja anteeksi miten kauhean katkeraa tekstiä kirjoitan.
Lisäksi huomasin ettei tämä kirjoittaminen oikein anna mitään, en tiedä kuka haluaisi tuollaista katkeran mahon tekstiä lukea...en minä ainakaan.
En oikein tiedä mitä teen blogin kanssa, en haluaisi kokonaan vielä luopua, toisaalta minun on jotenkin pakko repiä itseni tästä irti.  Jokainen raskausuutinen (valitettavasti) on kuin isku palleaan js saa mut romahtamaan, toisaalta taas täältä saatu vertaistuki on korvaamatonta. En todellakaan tiedä mitä teen....



Päätin viimein pyytää lähetteen psyk.sh:lle, en kestä omaa oloani enää. Vaikka hyviä hetkiä on enemmän kuin huonoja,  niin pakko saada itseni kasaan ennen seuraavaa hoitoa (eiku mehän luonnollisesti raskaudutaan tässä välissä...hah)

lauantai 19. lokakuuta 2013

kivut

Jep ne on takas, helvetilliset kivut... ihan ku ei muuten olis paska fiilis, niin potkitaan sitten lisää ja pistetään kivut takaisin entistä pahempana. Joka puolelle on raskaana olevia, äitejä ja lapsia, positiivisia raskaustestejä ja vauvauutisia...niin monta asiaa muistuttamassa minua siitä minkä haluan unohtaa. Minä olen luovuttanut, enkä enää toivo tai usko onnistumista meille tapahtuvan. Ei tullut tästä joulusta aiempia parempi, tuskin jatkossakaan mikään muuttuu...miksi muuttuisi.
Ensi viikolla lääkärille soittoaika, ihan kun sekään tähän sontaan mitään auttaisi.

perjantai 11. lokakuuta 2013

hukassa

Olen jotenkin hukannut itseni, mitä ihmettä minä teen kun ei hoitoja nyt ole hetkeen...millaista on elämä johon ei kuulu hormoonilääkitys ja ovulaatio- raskaustestit (ne muuten oikeasti nakkasin raivopäissäni roskiin)

Mistä ihmeestä mä kaivan uskon toisen hoidon onnistumiseen...tai yleensäkään uskon siihen että me olisimme joskus vanhempia. Mitä enemmän asiaa tutkin (google rakas ystäväni) niin tuntuu että mitä pidempään hoidot kestää,  sitä epätodennäköisempää onnistuminen on.
Jotenkin tullut sellainen kuva että jos ei ensimmäinen kerta onnistu niin turha mitään toivoa enää...suurin osa plussaa clomeilla parista ensimmäisestä kierrosta, minä söin niitä yhteensä varmaan vuoden saamatta mitään muuta kuin kauheita kipuja. Ivf:t taitaa mennä niin, ensimmäinen onnistuu tai viimeistää ensimmäinen pas, sen jälkeen rämmitään hoitohelvetissä adoptiopäätökseen saakka... meillä ei kymmenestä solysta hedelmöittynyt kuin yksi, pas:ia tuskin koskaan tullaan kokemaan...
Näillä näkymin vuoden kuluttua ollaan hoidot rämmitty läpi edelleen lapsettomina...entä sitten adoptio? Lapsettomuus? Katkerana sitten katselen ihmisiä vauvanvaunujen kanssa ja valitan parkuvista kakaroista? Kirjoitan katkeraa paskaa blogiini? Inhoan kaikkia lisääntyviä yksilöitä? Milloin saan rauhan? Milloin saamme onnen? Tuskin milloinkaan...olen luopumassa haaveesta että meillä joskus olisi oma lapsi, miksi haaveilla mahdottomaksi tulleesta asiasta?


keskiviikko 9. lokakuuta 2013

tulos...

Tulos odotetusti negatiivinen. Seuraava hoito helmikuussa, joulukuulla soiteltava kuukautiset...eli näillä näkymin joulukuulla on uutta kirjoitettavaa, tämä tarkoittaa sitä että tämä blogi hiljenee ja siirryn toistaiseksi toisen projektini pariin feeniksin nousu tuhkasta ;)  siellä kirjoittelen seuraavien hoitojen alkuun saakka. Vaikka kovin myötätuntoinen hoitaja puhelimessa lohdutteli "voittehan te luonnollisesti onnistua täsdä välissä" purskahdin nauruun, me joiden sukusolut ei icsistä huolimatta hedelmöity...ihan varmasti luonnollisesti onnistuu...

Que sera sera & C'est la vie, palataan loppuvuodesta (ja kyllä mä teitä seuraan, vaikken mitään kirjoitakaan)

keskiviikko...virallinen testipäivä

Aamurutiinit normaalisti, jopa sen hiton lugen tungen paikoilleen vaikka vuoto on jo ihan kunnon vuotoa. Pian lähtö töihin, matkalla verikoe, jonka vastauksen jo tiedän. Iltapäivällä soitto ja jatkosuunnitelmat, toivottavasti päästään pian uuteen yritykseen.
Jotenkin usko on mennyt koko hommaan, miksi onnistuttaisiin toisellakaan kertaa

tiistai 8. lokakuuta 2013

pala rauhaa


Joskus, jonakin iltana
kun sydän on hetken
avuton ja sokea,
repii ja potkii suruissaan,
me soudamme
vuolaaseen vastavirtaan
ilman airoja,
pelkän halun ja tahdon voimalla
Joskus, jonakin iltana
meidän uskomme
ihmeeseen mitataan"


- Tommy Tabermann

Viha laantuu, suru hiipuu... Pettymys/suru/viha on suuri, suurempi kuin luulin. Hirveästi uskoa tuleviin hoitoihin ei ole,  miksi ne yhtään paremmin menisi? Mutta en enää itke koko aikaa tai raivoa tuntemattomille ihmisille...

viha

Olen viimepäivinä kokenut vihaa/raivoa,  jota en ole aiemmin kokenut.  Käsittämätöntä punaisen hehkuista vihaa kroppaani kohtaan, joka pettää minut.
Olen joskus kuullut sanottavan että raskaus on naiselle luonnollista,  naisen vartalo on luotu siihen tehtävään...mihinkä lie minun vartaloni on luotu, ei ainakaan lastentekoon eikä näköjään edes pitämään mukana labrassa kasvatettua alkiota.
Kaikki on hyvin, jos en pysähdy hetkeksikään...sillä jos pysähdyn, ehdin tuntemaan kuukautiskivut (ja eiköhän ne niitä nyt ole) ehdin muistamaan epäonnistumisen ja ehdin vihaamaan tätä viallista kroppaa, joka minulle on annettu.
Mielessäni ei liiku kuin vihaisia ja katkeria ajatuksia, en käsitä miten tästä ikinä hyvää voisi tulla. Mutta enää en itke. Menen hammaslääkärille oaikkaamaan hajonneen hampaan, haen uuden paketin siteitä ja kotiinmennessä heitän ovulaatio ja raskaustestit roskiin....en minä niitä tarvitse.

tiistai

Tiputtelua...vaihdan pikkuhousunsuojan siteeseen...luge paikalleen, tukanpesu, meikit...kasa särkylääkkeitä,  hammasta särkee ja alavatsa kertoo epäonnistumisestamme kramppaamalla.  En ymmärrä, en sure enää...eilinen meni itkiessä, tänään tunnen vain puhdasta vihaa...
Suoraan sanottuna en tiedä jaksanko bloggailla mitään hetkeen, ei musta irtoa muuta kuin katkeria vihaa tihkuvia tekstejä...parempi jättää ne tekstit muualle.
En käsitä, en ymmärrä...Miksi emme onnistuneet? Emmekö olisi hyviä vanhempia? Teinkö jotain väärin? Enkö uskonut tarpeeksi? MITÄ? MITÄ? MIKSI?  Elän helvetissä, jollaista en tiennyt olemassa...miksi edes olen.

Ulkovaatteet, kengät...töihin...turtumus

maanantai 7. lokakuuta 2013

masentava maanantai part2

Itkut itketty...parempi romahtaa nyt kotona, kuin keskiviikkona puhelun jälkeen bussissa. Tiedän että se puhelu voisi ollakin positiivinen, kyllähän niitä ihmeitä tapahtuu (muttei meille).
Tämä pettymys olisi helpompi käsitellä (ja hyväksyäkin) jos olisimme saaneet edes yhden alkion pakkaseen...mutta ei, meillä alkaa koko rumba alusta, sumut päänsärkyineen, piikitykset, punktio ja jo nyt pelkään ettei yksikään hedelmöity tällä kertaa. Mitä sitten...taas alusta?

Meillä sitten meni tämäkin blogimaailman plussa aalto ohi..miks helvetissä me emme voi onnistua? Miks helvetissä tämä paska ei vaan voi loppua? Miks helvetissä me emme saa onnellista loppua?

Ja hyvin alkanut viikko senkus paranee...nyt lohkes kohtuu iso pala hampaasta irti...voisko tää paska päivä vaan loppua?

masentava maanantai

Herää, näin unta posiiivisesta testistä...pakko oli testata...negtiivinen, ei negtiivisempaa tulosta voisi tulla. Luget paikalleen, tukanpesu ja avaan tietokoneen...kolme raskausuutista facebookissa...suljen somen ja föönaan tukan, meikkaan naamani ja näin piilotan oman surkean oloni. Nenä vuotaa ja ääni lähtee, lisäksi saan pohtia milloin pääsen uudelle hoitokierrokselle...saisinko edes lääkkeet ostettua tämän vuoden puolella kun lääkekatto tuli täyteen.

Ei olisi pitänyt testata.

Tein muuten punktion jälkeen testin, ihsn piruuttani, halusin nähdä edes pregnylin aiheuttamana ne kaksi viivaa, mutta enpä saanut edes silloin niitä näkyviin. Ehkä minä en tule näkemään positiivista raskaustestiä ikinä.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

oireita ja oireettomuuksia

Ennen tätä lenssua rintani olivat kosketusarat ja alavatsani huusi olemassaoloaan, kurkkukivun ja nuhan myötä kaikki oireet ovat kadonneet, olen vaan flunssainen.

En oikein tiedä mitä tästä ajatella, testit kaapissa huutavat testaamaan mutta järki sanoo ettei kannata...pettyisin kuitenkin. Jos tämä olisi normaali kierto, niin en edes ajattelusi testaamista ennen ensi viikon loppua, miksi testata kun eihän testissä kuitenkaan mitään näy näin varhain. Enkä vielä halua luopua unelmasta meidän sissistä.

Mitenkähän meidän hoidot jatkuu tästä,  pakkaseen kun ei saatu mitään meidän pitää koko show mennä läpi, alusta alkaen. Mitenkä nopeasti pääsemme uudestaan yrittämään? Entä jos vieläkään ei hedelmöity kuin yksi tai ei yhtään...onko meidä hoidot ennen kesää ohi ja jäämme lapsettomiksi. Mitä sitten?

Oloni on surkea, nenä vuotaa ja pelkään kuollakseni keskiviikkoa...ja sitä puhelua verikokeen tuloksesta.

Jos joskus tämä onnistuu ja perheemme kasvaa, en usko että lähdemme pikkukakkosta yrittämään. Olemme onnellisia, jos meille edes yksi lapsi suodaan, enkä tiedä jaksaisinko tähän rumbaan uusiksi lähteä. Varsinkin kun ikää alkaa olla...

lauantai 5. lokakuuta 2013

meidän lapsettomuusmatkamme

Normaalisti pariskunnat tulevat tulevat raskaaksi noin vuodessa, meillä raskautta on yritetty jo kolme ja puoli vuotta. Alkuun oli jännittävää kun jätettiin ehkäisy pois, ei enää pillereitä "tulee jos on tullakseen". En oikeastaan pitänyt mahdollisuutena sitä ettei lasta tulisi, tietenkin me tulisimme vuoden sisällä raskaaksi...itseasiassa edes vuoden kuluttua en ollut huolissani asiasta, ehkä meillä menisi vain vähän yli vuosi... oman lääkärin tutkimuksiin hakeuduin kuitenkin kun vuosi oli tullut täyteen ja siitä aika nopeasti oltiinkin naistentautien poliklinikalla ja sain endometrioosi diagnoosin...
Tässä vaiheessa oli kulunut lähes kaksi vuotta siitä kun jätimme ehkäisyn. Siitä lähtien olenkin pumpannut kroppaani hormooneja toistensa jälkeen... ensin clomeja, clomien vuoksi endokivut villiintyi ja söin e-pillereitä ties kuinka kauan, sitten taas clomeja ja nyt syksyllä synarelaa, gonalua, pregnyliä ja lugesteroneja.
Kolme ja puoli vuotta itkua, raivoa ja pettymyksiä...kolme ja puoli vuotta muiden raskausuutisia, vauvauutisia, synttärijuhlia. Alkuun seuraamistani lapsettomuusblogeista on tullut ensin raskaus ja sitten äitiysblogeja...minun edelleen jäädessä asemalle yksin odottamaan.
Milloin olisi meidän vuoromme? Mielestäni olisin jo kypsä ja valmis äidiksi, miksi sitten en ole....pahasti epäilen ettei vieläkään onnistumista tule, pelkään että ensi viikolla tulee huonoja uutisia, pelkään etten tule koskaan äidiksi. Minä pelkään niin kovasti...

epäluulo

Tunteet hyppivät laidasta laitan, nyt olen taas varma epäonnistumisesta. Alavatsa ei onneksi enää niin kipuileva, mutteivat rinnatkaan...flunssasta olo tukkoinen ja "pöllö", ihan ku pää olisi täynnä räkää, vaikkri nenä vuodakaan tai ole tukossa...kurkku vaan on pirun kipeä ja kylmä on koko ajan (missähän meidän kuumemittari luuraa ku sitä tarvitsis)
Mutta olen ehkä keksinyt pojalle ninen, jos sissimme pysyy matkassa ja onkin pieni poika :) (edelleen muuten oletan että tytön joskys saamme...)

perjantai 4. lokakuuta 2013

lensu

Kurkku kipeä...ääni lähtee ja taitaa kuumettakin nostaa. Semmosta tänne, olo kohtuu kamala :(
Toivottavasti sissi kestää taudinkin ♥

jännitys

Minua jännittää, vielä pitäisi lähes viikko odotella tietoa sissin kohtalosta. Välillä olen varma onnistumisesta, välillä en usko siihen ollenkaan.
Yritän olla tutkailematta kroppaani ja oireita, mutta alavatsani huutaa huomiota, rintani ovat kosketusarat (tuntuu muuten tosi kivalle, kun koira hyppii vasten...) ja hajut etovat minua (kohtuullisen ilkeä käydä kaupassa kun edellä kävelevä mies ei ollut kovin tarkka hygieniastaan) ja pyhä ihme miten voi housut puristaa. Kuitenkin kaikki nämä voivat johtua lugeista... haluttaisi testata, mutta onneksi vielä on järkeä päässä etten lähde siihen leikkiin, ei niissä mitään vielä näkyisi ja pahoittaisin vaan mieleni.

Voi sissimme, kunpa olisit vielä matkassa ♥

torstai 3. lokakuuta 2013

rauha

Ainakin näin aamupäivästä olo on rauhallinen. En ainakaan vielä ole itkenyt tai raivonnut...jospa selvittäis tämä päivä ilman pahempia tunnekuohuja.

Maha oli yöllä sen verran kipeä, että oli pakko ottaa särkylääkettä. Mies eilen lohdutteli, että siellä se sissi vaan  kotiutuu paremmin ♥

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

raivo

Jep, tänään sit kiukutellaan surkuttelun lisäks. Alavatsaan koskee, kylkeen koskee...menkat kai siellä tekee tuliaan, olo on siis jokseenkin luovuttanut ja väsynyt. Olisipa jo ensi keskiviikko ja tämä tilanne olisi ratkennut suuntaan tai toiseen (tuskin siihen mitä toivon...en oikein näiden kipujen perusteella usko innistumiseen)

:'(

tiistai 1. lokakuuta 2013

itku

Sitä on tämä päivä ollut, pillitän ihan vähän väliä...olen muuttunyt hormoonihirviöksi.
Itku tuli kun oli vaikeuksia kevään työharjoittelupaikan varaamisessa, itkin bussissa kun radiosta tuli joku chisun biisi...äsken itketti ilman syytä... liekkö alkaa hoitojen mukana tullut stressi purkautua vai kroppaani tungetut hormoonit sekoittavat minut.  Oli syy mikä tahansa, pitäisi saada kasattua itseni ennen paluuta vapaa päivältä harjoitteluun.

Päätä särkee ja menkkamaisia kipuja alavatsalla, voikun tämä piina olisi onnellisesti ohi... tänään kaupungilla hypistelin pieniä ja pehmoisia vaatteita ja tunsin itseni jotenkin rikolliseksi siellä pienien vaatteiden keskellä. Kuin mikäkin pahainen näpistelijä, en minä lapseton ja maho sinne kuulunut...itkukurkussa sit hiivin pois vauvanvaatteiden seasta ja ruokaostoksille.

maanantai 30. syyskuuta 2013

no voihan pylly

Nyt pikkusen ketuttaa toi hoidon ajoitus, menee vähän harjoittelussa kuviot persiilleen kun pitää varoa ettei aiheudu sissille mitään pahaa. Infuusiopolille en pääse tutustumaan, sädehoitopolista on turha haaveilla ja osa potilaistakin on kiellettyjä, kun "säteilevät"....syöpäosastolla siis harjoitteluani teen ja olisin tosi paljon halunnut noitakin osa-alueetkin nähdä, mutta ei nyt voi mitään...kyllähän tässä tärkeämpää lastia suojellaan ♥

Menkkajomotuksista kärsin koko viime yön ja tänään jonkinasteista päänsärkyä ollut, rinnat kipeät mutta niinpä nuo on ollut koko kesän ajan ennen menkkoja ja luget tekee omat temppunsa...joten epäilen että parin viikon päästä pohditaan uutta hoitoa, vaikkakin toivon että sissimme olisi pitänyt pintansa...

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

minun viikkoni

Viikko sitten jännitin tulevaa punktiota (kipua), sitten jännättiin alkioiden määrää(se ainokainen toivottavasti onnistuu)..ainut mitä en jännittänyt oli siirto, jota olisin pelännyt jos olisin tiennyt, miten kivulias se minulle on. Toivon kovasti etten enää siihen joudu...
Tällä viikolla myös aloitin harjoitteluni, jännitin sitäkin lähes koko viikon...ihan turhaan. Osasto on aivan mahtava, ohjaajani on todella mukava ja olen jo kaikkea pientä kivaa päässyt tekemään.

Eli tämä viikko on ollut kohtuullisen kivulias,  minua on punktioitu, olen saanut mukaani uuden elämän alun ja olen turvonnut hormooneista muodottomaksi...tai vatsani on. Jokseenkin toivon että ensi viikko olisi hiukan rauhallisempi...ainakin kivuttomampi.

perjantai 27. syyskuuta 2013

nimiä ja arvontaa

Ollaan hölmöinä pohdittu nimeä sissille,vaikka vasta piinailu on alussa...kulta on ihanan luottavainen että 2014joulua juhlitaan pikkuisen kanssa,minä en niinkään...minä toivon kovasti, mutta pelkään pahinta. Kaikesta huolimatta minulla on nimi tytölle...poikaparka jää nimettä.

Sitten arvonta asiaa [G:llä on arvonta blogissaan,eli sinne nyt kipikapi http://odotanblog.blogspot.fi/2013/09/odotan-minimint-arvonta.html?m=1

turvotus

Voi luoja mä oon turvonnu ku pullataikina, ihan ku oisin viimesillään raskaana :/ muita oireita ei noista lugeista ole tullut. Pitää joku nesteenpoistokikka kyllä kohta kaivaa jostain ennenku hukun tähän kroppaani kertyvään nesteeseen.

Pitäisi kai olla tyytyväinen ettei pahempia oireita ole ja jos tämä auttaa sissiä pysymään matkassa niin sitten maha turvotkoon. Kyllä se siitä joskus normaaliksi muuttuu...

Meillä sit alkaa lihaton lokakuu, ajateltiin kokeilla elämää ilman lihaa.,.itse en kyllä hetkeen ole punaista lihaa syöny, joten eipä tuo iso muutos ole. Ja ihan hauska päästä vaihteeksi kokkailemaan kasvisruokia :p




torstai 26. syyskuuta 2013

jännitys

Minä jännitän, hyvällä tavalla, mutta jännitän. Tänään alkaa harjoittelu ja tarkoituksella olen valinnut vuorot niin että seuraavat kaksi viikkoa olen yksittäisillä vapailla...näin ollen en ehdi sissiä liikaa stressata, vaan joudun keskittymään opintoihini. Ovelaa eikö totta ;)

Mutta kävi miten kävi, toistaiseksi olen raskaana.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

sissi

Siellä se nyt on, paikkaansa etsimässä,  meidän ainokainen...meidän sissi ♥ alkio oli kuulemma todella hyvä, todennäköisesti päätynyt kohtuuni vaikka muitakin olisi hedelmöittynyt.

Nyt pidetään peukut pystyssä,  jotta sissimme pysyy matkassa ensi kesään saakka.

tiistai 24. syyskuuta 2013

uuteen nousuun

Pahin pettymys selätetty,toivotaan että tämä yksinäinen sissi olisi sitkeä tapaus ja pysyisi kyydissä ensi kesään saakka. Usko nyt on aika vähissä,mutta yritän jonkinverran toivoa ylläpitää. Luget aloitettu,aika sotkuisia ovat... siirto huomenna,siitä se kunnon piina alkaa :/

1

Vain yksi hedelmöittyi...eiköhän sekin jotenkin turmellu huomiseen mennessä. Ei tietoa miksi näin kävi, kaiken piti olla hyvin...
nyt näyttää siltä että päästään tänä vuonna vielä uudestaan koko rumba läpi käymään. Miks ihmeessä ne ei hedelmöittynyt? Eikö meidän kohdalla vois jo joku asia onnistua :(

maanantai 23. syyskuuta 2013

10

Punktio ohi, eikä ollutkaan niin kauhea ja kivulias kun luulin. 10munasolun saalis ja nyt jännätään miten ne suostuu tutustumaan miehen siittiöiden kanssa. Näillä mennään, kirjoittelen paremman kertomuksen kunhan jaksan. Nyt jännätään huomista puhelua, toivottavasti kaikki menee hyvin ja saadaan alkioita pakkaseenkin.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

12

12tuntia...jännittää...pelottaa. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Jännittää niin kovasti huominen.

sivuprojekti

Pistin toisen blogin pystyyn, ainakin näin alkuun toimii mun laihdutus(elämänmuutos) ja muiden "projektien" ympärillä...piti tehdä toinen blogi, minne kirjoitella arkipäiväisempiä asioita. Kyllä sielläkin tämä hoitorumba mukana pyörii, mutta vain sivuosassa :)


lauantai 21. syyskuuta 2013

36

36tuntia punktioon... pregnyl pistetty ja enää en voi itse asioihin vaikuttaa. Nyt asiat on jonkun muun käsissä ja minä pelkään/jännitän/toivon...niin kovasti toivon, eikö olisi jo meidän aikamme?

perjantai 20. syyskuuta 2013

jännittää...pelottaa...

Viimeinen gonal-f pistetty, huomen illalla 20.30 pregnyl...sitten jännätään maanantai aamuun asti. Voi että minä toivon meille onnistumista. Toivon niin kovasti, että meille se onni suodaan.
Minä niin haluaisin päästä osteleman pieniä vaatteita,  ompelemaan kestovaippoja ja neulomaan pieniä nuttuja. Minä niin haluaisin kirjoittaa jotain positiivista ja iloista...minä niin haluaisin tulla äidiksi.

Ensi viikko on älyttömän stressaava, ensin punktio maanantaina, tiistaina alkaa luget, ke tai to siirto, to klo 7.00 alkaa harjoittelu...meni muuten eilinen soitellessa opettajille ja harkkapaikkaan, kun aloitus piti olla maanantaina ja tulipa nyt sitten sanottua ihan rehellisesti miksi sairaslomaa tulee alkuviikko (ihana osastonhoitaja oli, toivotteli hirveästi onnea matkaan ja käski tulla juttusille jos raskaus alkaa, niin sitten mennään ihan mun voinnin mukaan harjoittelu) Tuli tosi hyvä mieli, eikä enää niin paljoa jännitä harjoittelun alku.

Muutenkin hirveen koulustressin keskelle tuli tämä ensimmäinen ivf, en ole pahemmin ehtinyt edes ajatella koko asiaa. Ollaan vaan piikitelty eteenpäin...

Maanantain tulo jännittää

Sekava tekstiä, sekavia on ajatuksetkin...

torstai 19. syyskuuta 2013

torstai toivoa täynnä?

Pian taas ultraan tuomiolle, toivotaan että tämä turvonnut alavatsa tarkoittaa hyviä uutisia. Lääkekatto tullut täyteen tältä vuodelta, eli nyt ruvetaan jemmaamaan reseptilääkkeitä :D itseasiassa pitäisi pian uusia rasvareseptit (atooppinen iho) talvea varten, etten ihan hilseile pitkin kotia talven mittaan. Mutta päivittelen kuulumisia ultran jälkeen...
Ultrasta tultu, munasolut kasvaneet hyvin (jee), punktio maanantai aamuna (hui), lisää reseptejä lähti mukaan...lauantai iltana pregnyl piikki ja tiistaina aloitan luget.
Jotenkin tämä aika on kulunut hurjaa vauhtia, tuntuu ku ihan just oltiin suunnittelukäynnillä ja nyt ollaan jo matkalla punktioon...

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

pelko

Pelkään ettemme onnistu vieläkään...pelkään ettemme onnistu ikinä...pelkään etten koskaan tule näkemään positiivista raskaustestiä.
Miksi ihmeessä tämä edes voisi onnistua, kun emme luomustikaan onnistu? Ja oikeasti, miten iso todennäköisyys edes on onnistua ensimmäisellä ivf-kierrolla? Kaiken lisäksi niin monta asiaa voi mennä pieleen...meidän tuurilla mun munasolut karkaa tai kurtistuu kasaan ennen punktiota, ja jos jotain saaliiksi saadaan niin tuskin ne hedelmöittyy ja jos hedelmöittyy,  niin tuskin alkio kiinnittyy... niin monta kohtaa missä asiat voi mennä mönkään...
Niin joo ovulaatio-oireita tuntuu olevan...en tiedä kuuluuko semmosia tulla? Vai onko solut karkumatkalla? Huomenna ultraan tuomiolle...pessimisti ei pety...jotenkin epäilen että jotain on kuitenkin jo onnistunut menemään mönkään, niin aina käy...

tiistai 17. syyskuuta 2013

Haaste

Kysymykset:

1.Mietitkö usein maailman ihmeellisyyttä ja sen syntymistä/muodostumista?
Välillä paljonkin, olisi mielenkiintoista nähdä miten maailma ja kaikki eliöt täällä ovat syntyneet. Viime aikoina yllättäen syntyminen on ollut mielessä, mikä vaikuttaa siihen että toiset lajit lisääntyvät ja toiset alkavat kuolla sukupuuttoon, kyllähän tuohon tietysti meidän oma käytöksemme vaikuttaa (metsästys, metsähakkuut jne) mutta uskoisin, että joku syy on sille että lajeja on tuhoutunut (siis muutakin syytä kuin ihmiset) maapallolta. Itse olen aina uskonut evoluutiteoriaan, ja olisi tosi mielenkiintoista nähdä oikeasti se miten ihminen on kehittynyt, siis ihan fyysisesti olla vieressä katsomassa kun laji muuntautuu :) 
Tästä aiheesta voisin paapattaa vaikka kuinka paljon, varsinkin tuosta ihmisten osuudesta lajien tuhoon ja maapallon tilaan.

2.Miksi haluat/halusit tai et halua/halunnut lapsia?
Itsekkäästi haluan, että joku kutsuisi minua äidiksi. Haluan että olisimme perhe ja toivoisin kovasti että sitten eläköityneenä vanhuksena minulla olisi omia lapsia tukena. Haluan jatkumoa meidän suvulle. Mutta pääasiassa haluan olla äiti :)

3.Mitä lehtiä luet edes suht´säännöllisesti? /Jos et lue mitään, mikset?
Luen lähes joka aamu savon sanomat, lisäksi sairaanhoitaja lehteä ja tehyn lehteä, niiden tullessa.

3.Mikä tilanne on aiheuttanut eniten kateutta sinulle viimeisen vuoden aikana?
Kaverini 3kuukauden asuminen ulkomailla, olen aina halunnut itsekin elää ja asua ulkomailla, mutten ole sellaiseen saanut vaihto-opiskelun jälkeen tilaisuutta. 

4.Mitä sanot harrastuksiksesi, jos joku niitä kysyy? [Nehän ei välttämättä ole harrastuksiasi oikeasti :D]
Lenkkeily (eli kävelyt koirien kanssa), lukeminen (nykyään erilaiset hoitotyön kirjat), leffat (nämäkin nykyään enemmän vuokraleffoja tai netflixiä, kuin ihan teatterissa käyntiä), maalaaminen ja piirtäminen (millon lie viimeks olen ees kumpaakan tehny...) valokuvaus (enemmän ja vähemmän aktiivisesti tätäkin...)

5.Mitkä 10 sanaa tulevat mieleesi sanasta "lastensuojelu"?
Lööpit, työpaikka, sossu, lapset, tarve, "kädettömyys", lait ja niiden muokkailu, rajat ja rakkaus

6.Kenen et haluaisi lukevan blogiasi tietäen, että se on sinun?
En oikein tiedä, ehkä luokkakaverien, kuitenkin sen verran henkilökohtaisia asioita etten haluaisi heidän näitä välttämättä tietävän...tai ainakaan ihan kaikkia mun ajatuksia lukevan

7.Mikä antaa sinulle toivoa, kun sitä eniten kaipaat?
Mies, äiti, sisko...maalaaminen(mitä en hetkeen edelleenkään ole tehnyt), lukeminen, luonto (jostain syystä kunnon metsälenkki koirien kanssa saa toiveikkaammaksi)

8.Mikä on oudoin esine, jonka tiedät olevan olemassa lapsiperheitä/lapsia varten?
Tähän en oikein osaa sanoa mitään...ehkä ne kypärät ettei lapsi lyö päätään mihinkään(vaikka onhan niissäkin ideansa) toisaalta kaikki omituiset kulmien pehmikkeet ja laatikoiden lukitsemissysteemit on vähän outoja mun mielestä, mutta luultavasti hyödyllisiä nekin (omasta mielestä teräesineet voisi sijoittaa niin ettei haittaa vaikka lapsi niitä laatikoita tonkii ja miten ihmeessä sä kaikki kulmat asunnosta pehmität?)

Mitkä kolme sanaa kuvaavat parhaiten pukeutumistyyliäsi?
Mukava, rento, ei muodikas ;)

Faktat, ajattelinpa näitäkin laittaa...eli 10 outoa faktaa minusta:
1. Olen turhantarkka joistain asioista (pyykit ripustetaan tietyllä tavalla jne) tästä johtuen teen kotona paljon kotitöitä ja valitan niiden määrästä
2. Opintojeni edetessä olen innostunut (ehkä turhankin paljon) lääkehoidosta ja kliinisestä hoitotyöstä, eli olen rohmunnut koulunkirjastosta julmetun painavia opuksia ihan omaksi lukemiseksi (ja näistä muutaman olen ajatellut ostaa itselleni)
3. Välillä ihmettelen miksi painan näin paljon, vaikka liikun vähintään tunnin päivässä ja ruokailenkin kohtuullisen terveellisesti (ja siinä se syy onkin...kohtuullisen terveellisesti) vaikka tiedän, että pitäisi syödä vähemmän
4. Horoskoopiltani olen neitsyt ja valitettavasti iän myötä olen huomannut olevani perinteinen neitsyt ihminen
5. Tykkäisin matkustella enemmän (paljon enemmän) rahat ei vaan riitä
6. Rahat ei riitä matkailuun, koska tuhlaan liian helposti...en osaa säästää vaan saatan innostua ruokaostoksillakin ostamaan jotain ihan järjetöntä (kuten viime viikolla päärynäomenan...helevetin pahanmakuinen oli, liekkö pilaantunut vai oikeesti täysin evoluution vastainen tuotos)
7. Saatan lukea useampaa kirjaa yhtä aikaa, minulla on tälläkin hetkellä neljä kirjaa kesken joita luen aktiivisesti (lisäksi ne hoitotyön opukset) Minä siis luen paljon
8. Minua ärsyttää ihmiset jotka jättävät työnsä puolitiehen (vaikka oma rakas miehenikin tekee niin)
9. Viime aikoina olen huomannut, että minusta on tullut hieman "viherpiipertäjä", nykyään pohdin enemmän sitä miten käyttämäni tuote kuormittaa luontoa kuin sitä mitä se maksaa...tai sen käytännöllisyyttä
10. Inhoan shoppailua, kenkä- ja ruokakaupat on ainoita, joissa jaksan haahuilla ajan kanssa...muissa en tunnu kuuluvani koko liikkeeseen (kirppareista tykkään ja niissä kyllä voisin kuluttaa vaikka kuinka pitkiä aikoja)

maanantai 16. syyskuuta 2013

onni on....

Ultrassa näkyneet munasolut 6kpl kummallakin puolella, ensi viikon alussa sitten on punktio ja  loppuviikolla toivon mukaan saadaan alkio matkaan...jännää, todella jännää.

Ensi viikolla alkaa myös tämän syksyn työharjoittelu. Jännittävä viikko siis kaikinpuolin tulossa.

lauantai 14. syyskuuta 2013

minun Pariisini kuvina ♥

































Tältä näytti reissussa, kuvia tuli yhteensä yli tuhat,  joten aika pintaraapaisun saitte.  Matkakertomus on tekeillä, mutta vie hiukan aikaa jäsentää kaikki näkemäni ja kokemani sanoiksi. Mutta sen voin sanoa, että pariisi vei sydämeni ja toivon että pääsen pian jatkamaan tuon mahtavan kaupungin tutkimista ja kokemista ♥

kmo

Munasarjat kihelmöi...kihisevien munasarjojen oireyhtymä (kmo) kuten muruseni sanoo. Siellä niitä munasoluja nyt toivottavasti kehittyy paljon...ei kuitenkaan liikaa ja voi kun ne vielä olisivat hyvänlaatuisia. Tuleva punktio pelottaa, aukiolotutkimus oli elämäni tuskaisin kokemus, joten sen perusteella punktio pelottaa.
Muutenkin pelkään tulevas, entä jos mitään ei saadaakaan aikaiseksi, entä jos hedelmöitys ei onnistu...entä jos solut ei jakaannu...entä jos...entä jos... voi kauhea miten moni asia voi mennä pieleen...tulevaisuus pelottaa, mutta samalla uskon kovasti että olemme lähempänä kohtaamaan uneni pikkupoika, lähempänä kuin koskasn aiemmin

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

piikki

Gonal-f ostettu, ohjeistus saatu ja ensimmäinen pistos urheasti pistetty...tästä tämä sit lähtee...

unia

Viime yönä näin jokseenkin outoa unta, meillä oli lapsi pieni tumma tukkainen poika, poika joka kutsui minua äidiksi...poika joka kyseli minulta saisiko hän jo tulka meidän luokse, kun on odottanut jo kauan että pääsee meille.  Heräsin ja jokseenkin tajusin, että tuo unen pikkupoika on meidän lapsi, se jota me odotamme edelleen...ja tämä uni jotenkin antoi minulke toivoa, joskus se poika meille vielä pääsee.
Nukahdin uudelleen ja loppuyön uneksin positiivisista raskaustesteistä, en tehnyt niitä...vaan niitä tipahteli taskuistani, koirat leikkivät niillä yms. Ehkä alitajuntani käskee ajattelemaan positiivisemmin, joten yritän nyt tehdä niin ;)

tiistai 10. syyskuuta 2013

uskon hiipuminen

huomenna ultra ja piikittelyopetus...ironista sinänsä, aamupäivä koulussa harjoitellaan s.c. ja i.m. piikityksiä..no osaanpa sen ainakin.
Päätä särkee sumujen jälkeen, ja olo jokseenkin turta...olen keskittänyt ajatukset kouluun ja jotenkin plokannut koko hoidon pois mielestä, jotenkin on mennyt usko koko touhuun ja suorastaan vituttaa tää synarelan aiheuttama turvotus,
housut puristaa ja näytän siltä kun olisin ties kuinka pitkällä raskaana...se siitä laihdutuksestakin...menee taas sekin persiilleen, mut menkööt...vois kait ruveta taas polttanaankin ku ei tuo polttamattomuuskaan raskautta tuonu.
Eli tosi positiivisella mielellä mennään...ei vaan oikeesti jaksa piristellä.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

surku

Olen viimepäivinä ollut kauhean itkuinen, tuntuu että meinaan itkuun pillahtaa pienistäkin asioista. Minusta on siis tullut hormoonihirviö ennen piikkejä.
Ensi viikolla on nollaultra ja aloitan piikittelyn. Eilen kerroin muutamalle ystävälle tilanteestamme, helpotti oloa kun ei tarvitse salailla asiaa.

Tämmöistä täällä, Pariisiin kaipaan takaisin...aivan ihana kaupunki ♡

torstai 5. syyskuuta 2013

kipu

Kylkikipu palannut...fyysinen muistutus viallisuudestani. Haluan sen pois...haluan tulla äidiksi ja päästä näistä lapsettomuuskivuista. Haluaisin niin kovasti tulla äidiksi.


keskiviikko 4. syyskuuta 2013

bonjour

Kuten pelkäsin kp1 oli eilen,lisäksi kaveri ilmoitti uudesta vahinkoraskaudesta(kuudes lapsi,nuorin täytti vuoden pari viikkoa sitten) Onneksi ollaan Pariisissa,enkä voi jäädä tuota märehtimään. Mutta miten ihmeessä aikuinen ihminen voi tulla parissa vuodessa kahdesti vahingossa raskaaksi?

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

testaus

Nega edelleen, menkkaoireita ei edelleenkään ja saisivat pysyäkin poissa reissun ajan. Kp33, rinnat edelleen oudot ja kipeät, mutta eiköhän nämä outoudet johdu synarelasta...miten oudoks kroppa tästä muuttuu kun piikitykset alkavat?
Eipä tässä, huomenna pariisiin, sitten alkaakin munasolujen hautominen ;)

perjantai 30. elokuuta 2013

outouksia

Testi tehty...odotetusti negatiivinen (ehkä just oikeasta kulmasta katsottuna viivanpaikan näin...)...
ello-olo jatkuu on ja rinnat ovat kipeytyneet (ja turvonneet) tässä parin viime päivän aikana...kramppailut loppuneet, pientä juilintaa välillä tuntuu. Jos totta puhutaan kroppa ei ole tuntunut omalta pariin päivään...luultavasti synarelan aikaansaannoksia,häiritsevää silti.
Kp 31,13 päivää ensimmäisestä positiivisesta ovulaatio testistä(n.48h tuli positiivista tulosta). No katsellaan,jos mitään ei tapahdu testaan Sunnuntaina uusiksi, haluan ennen reissua olla täysin varma asiasta... pikkuisen vielä toivon että luomuihme olisi saatu aikaiseksi.

pakkausta ja panikointia

Enemmänkin pelkkää panikointia kylläkin.  En tiedä mitä pakata ja tajusin että pakko ennen reissua vielä testata (ja varmistaa se nega)...
onneksi lähtö on niin lähellä, etten pahemmin ehdi sitten surkuttelemaan tulosta. Maha vähän enteilee menkkojen tuloa,  ei kylläkään pahoja kipuja ole...epämiellyttäviä kramppauksia ja juilimisia vaan...

torstai 29. elokuuta 2013

hurahdus vol.2

Jostain syystä olen viimepäivinä innostunut tutkailemaan vauvatarvikkeita; vaunuja, kestovaippoja jne. Jostain syystä minulla on taas uskoa siihen, että meille vauva tulee ja on jokseenkin lohduttavaa tutkailla ja selvitellä mitä kaikkea vauvalle tulee hankkia ja mitä asioita tulee huomioida vaunujen ostossa yms.

En tiedä miten epätoivoista tai tyhmää tällainen on, mutta jos joskus vielä tästä raskaudun niin voinpa nopeasti ruveta bloggailemaan kestovaippojen eduista ja kantoliinoista...sen verran olen näihin viime päivinä tutustunut. Jokseenkin puhdistavaa ollut välillä tutkailla tätäkin puolta, sitä tulevaisuutta...niin pitkään olen kuuklettanut ivf-hoitojen onnistumista ja synerelan sivuoireita (joita ei vieläkään ole), joten keskustelut ja blogit kertomuksineen erilaisista lastentarvikkeista (ja niiden tarpeellisuudesta) ovat olleeet todella virkistävää luettavaa... toisaalta tämä on johtanut siihen, että pohdin ompelukoneen kaivamista vanhempien vintiltä ja neulepuikkojen virittelyä, jotta voisin valmistaa noita kestovaippoja itse. 
Toisaalta mikä minua estäisi ompelemasta ja neulomasta ennakkoon, kyllä niille käyttäjä meillä joskus on.

Nykyään siis katson luottavaisin mielin tulevaisuuteen, uskon että meille lapsi tulee tavalla tai toisella. Ehkä tuleva matka saa minut niin positiiviseksi, että sitä riittää tähän vauvailuunkin...ja koulutöihin. Olisi ehkä pitänyt ottaa kunnon irtiotto jo aiemmin, ei nimittäin viimepäivinä ole lapsiasiat pahemmin pyörineet päässä...ehkä nykyinen kivuttomuus on tehnyt sen, ei enää niin paljon tule muistutusta lapsettomuudesta kun ei koko ajan koske alavatsaan ja kylkeen...mikä itseasiassa on aika outoa, ovulaation jälkeen ei ole ollut kuin pientä kramppailua vatsassa välillä ja venytellessä tuntuu kipuja alavatsassa, mutta muuten ei mitään... ehkäpä se endo siellä kurtistuu pois ton sumuttelun myötä ja tämmöstä se normaali ovulaation ja kuukautisten välinen aika olis?


Kp29 ja neljän vuorokauden kuluttua ollaan matkalla <3

sunnuntai 25. elokuuta 2013

kiertoa ja matkakuumetta

Tajusinpa taas vaiheeksi etten tiedä milloin kierron pitäisi vaihtua, mullakun tuo kierto on viimeaikoina heitellyt 28päivästä 42päivään  ja lisäksi synarela saattaa aiheuttaa kuukautisten siirtymistä. Toisaalta ovulaatio on selkeästi testattu ja bongattu, joten ehkä sen perusteella voin vähän laskea milloin jotain pitäisi tapahtua... Tietenkin toivon että tekemämme täsmäisku tuottaa tuloksen ja pääsemme odottamaan äitienpäivää 2014.
Sumuttelut jatkuneet normaalisti, mitään "paketin" varoittamia sivuoireita ei ole ollut, eikä toivottavasti pahemmin tulisikaan.

Päivät menee tenttiin harjoitellessa ja ryhmätöitä tehdessä, viikon päästä onkin sitten laukkujen pakkailua ja hillitöntä innostusta. Joka päivä tarkistelen, että lentolippujen tiedot on sähköpostissa ja selvittelen pariisin säätä ja ravintoloita. Reissun jälkeen sitten epäilen tuottavani jonkinasteisen kuvapläjäyksen meidän reissusta.





Ajattelin muuten sen verran positiivisesti suhtautua tulevaan, että saatanpa jotain pientä ja suloista tulevaisuutta varten reissusta ostaa, jos jotain spesiaali söpöä vastaan tulee...kyllä me joskus sille käyttäjäkin tehdään ;)

Eli tämmösiä taas tänne, pientä toivonpoikasta ilmassa tulevaisuuden suhteen nykyään <3

torstai 22. elokuuta 2013

pian...

Alle kaksi viikkoa reissuun...yhdentoista vuorokauden kuluttua tämä tyttö nauttii punaviiniä ja croissanteja.

Niin ja tilasin kasan raskaustestejä...ehkä niitä loppuvuoden aikana tarvitaan.  Sumuttelupäivä 2, kärsin pahoinvoinnista ja olen väsynyt...ja olen hirvityävän innoissani tulevasta matkasta. 

tiistai 20. elokuuta 2013

tästä lähtee



Siinäpä se olisi, huomenna alkaa sumuttelut...jokseenkin hassua alkaa sumuttelemaan, vaikka pieni mahdollisuus luomuihmeeseen on.
Toisekseen pikkusen pelottaa tuleeko musta nyt kauhea hormoonihirviö...tai saanko kauheat vaihdevuosioireet...entä jos hoidotkaan ei tuota tulosta (mitenkähän kauan adoptiossa kestää...)
no toivottavasti en reissussa sekoile liikaa ja toivottavasti ei kuukautiset tule kesken reissun.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

viimeistä viedään

Ovulaatiotestiin tuli erittäin selkeä plussa, eilen savustin miehen petipuuhiin ja tänään uusiksi...ja taidetaan vielä pari kertaa tätä ovulaatiota hyödyntää ja toivoa luomuihmettä ennen koeputkikasvatusta.
Huomenna kouluun...koulusta apteekkiin ja pian alkaa sumuttelut.

Tälläistä tänne, ai joo kahden viikon päästä me lennetään pariisiin ja nautitaan viisi päivää sen ihmeistä ja herkuista ♥

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Syyskuu

Odotan syyskuuta, silloin me lähdemme reissuun, silloin odottamani työharjoittelu alkaa ja silloin on edessä elämäni ensimmäinen ivf-hoito. Paljon tapahtumia yhteen kuukauteen, paljon jännittäviä ja ihania tapahtumia.
Minä rakastan syksyä;
sen pimeneviä iltoja,jolloin voin sytytellä kynttilöitä tuomaan tunnelmaa kotiimme
Sen värikkyyttä (ja harmauttakin)
Sateen ropinaa katolla ja harmaantuvaa järveä.
Tältä syksyltä minä odotan paljon...


tiistai 13. elokuuta 2013

aikataulu

polilta tuli postia, reseptit ja aikataulu. Ja tänään joudun soittamaan ja kysymään muutosta aikatauluun...0-ultra osuu meidän Pariisin matkaan. Mitenkähän pahasti toi nyt sotkee koko aikataulun :(

Jatkoa... soitin polille ja aikataulut siirtyi viikolla eteenpäin ja sumuttelen viikon pidempään synarelaa. Viikolla 39 on punktio...nyt oikeasti rupesi jännittämään tämä, sillain hyvällä tavalla jännittämään. Vihdoin asiat etenee,  johonkin suuntaan. Jotenkin tähän asti koko hoito on ollut pitkällä tulevaisuudessa....ja nyt se onkin ihan nurkan takana.

Eli ensi viikolla alkaa sumuttelut ja koulu, kolmen viikon päästä pariisiin ja sitten koulua, ultraa, piikkejä,  työharjoittelu, punktio, alkion siirtoa. Pitkäveteinen syksy tulossa, eikö totta?




torstai 8. elokuuta 2013

midnight in Paris

Jee syyskuussa Pariisiin murun kanssa...vähänkö olen innoissani ja meneillään on mieletön nettitutkailu Pariisista. Ei vois parempaan saumaan tämä reissu tulla, ennen punktioita ja siirtoja saadaan rentoutua kahdestaan ja mikä siihen parempi paikka kuin romanttinen Pariisi ♥

Nyt en siis muutamaan viikkoon muuta ajattelekaan...ja varmaan kirjoituksetkin hetkeksi keskittyy reissuun ja kouluasioihin, lisääntymisrintamalla kun tuskin mitään tapahtuu ennen sumutteluiden aloittamista.